30 PÄIVÄÄ AVOIN OSTO
ILMAINEN TOIMITUS YLI 89€ TILAUKSILLE
Muutamia vinkkejä leikkuulaudan valitsemiseen:
Lihan käsittelemiseen sopii parhaiten leikkulauta, jonka reunassa on ura. Ura kerää leikatessa vapautuvan lihanesteen, joten se ei valu pöydälle. Uritettu leikkuulauta sopii taas leivän leikkaamiseen, sillä leivänmurut kerääntyvät uriin. Meiltä löytyy erityisiä leikkuulautoja, jossa varsinaisenlaudan päällä on puinen ns. Ritilä. Leivänmurut putoavat suoraan ritilänläpi laudalle, josta muruset on helppo heittää roskiin. Vihannesten ja sipulin silppuamiselle puolestaan parhaiten sopii muovinen iso leikkuulauta.
Jos haluat leikkuulautojen lippulaivatuotteen, valitse kunnolliset puiset leikkuulaudat. Ne säilyvät pitkään, eivätkä naarmuunnu helposti, kunhan niitä muistaa huoltaa ja hoitaa asianmukaisesti. Leikkuulautojen lisäksi meillä on myös välineitä leikkuulaudan hoitoon.
Esimerkiksi lihan ja kalan leikkaamiseen sopii kuitenkin muovinen leikkuulauta, sillä lihasta ja kalasta erittyy leikatessa paljon nestettä, josta saattaa puiseen leikkuulautaan jäädä ruoanmakua tai hajua.
Oikean leikkuulaudan ansiosta arvokkaat veitsesi pysyvät myös terävinä kauemmin. Laajasta leikkuulautavalikoimastamme löytyy leikkuulautoja eri tarkoituksiin. Leikkuulaudan valitseminen riippuu siitä, miten paljon ja millaista ruokaa teet. Parhaimmassa tilanteessa sinulla on leikkuulaudat eri tuotteita varten. Meiltä löytyy esimerkiksi leikkuulautasettejä, joissa ladat on värikoordinoitu lihalle, kalalle ja vihanneksille.