30 PÄIVÄÄ AVOIN OSTO
ILMAINEN TOIMITUS YLI 89€ TILAUKSILLE
Dekantointi sopii erityisesti valkoviineille, makeille viineille sekä vanhemmille punaviineille. Myös niin sanottujen boxiviinien maku saattaa olla hieman ummehtunut, sillä viini on ollut säilössä boxin sisällä jonkin aikaa. Tällöin viiniin saa raikkaamman maun sekä tuoksun, kun sen dekantoi muutamaa tuntia ennen tarjoilua. Usein viinin dekantointi kannattaa tehdä 2-4 tuntia ennen tarjoilua, mutta jotkut viinit voivat vaatia jopa vuorokauden ilmaamisen ennen kuin aromit ja maku pääsevät täysiin oikeuksiinsa.
Suosittelemme kurkistamaan valikoimaamme, josta löydät dekantointikorkkeja, dekantointikarahveja sekä muita dekantointituotteita. Hallitsemalla dekantoinnin salat saat viinistä enemmän irti.
Saat viininautinnollesi uuden ulottuvuuden dekantoinnin avulla. Dekantointi yksinkertaisuudessaan tarkoittaa sitä, että viini kaadetaan pullosta esimerkiksi karahviin, jolloin pullon pohjalle kertynyt sakka sekä viinikivi jäävät pulloon eivätkä siirry mukana juomaan. Samalla viini myös reagoi ilman kanssa, mikä onkin toivottavaa, sillä hapella on suuri vaikutus viinin makuun, tuoksuun sekä luonteeseen. Erityisesti jos viini on tuore tai kypsymätön, voidaan dekantoinnilla kypsyttää viiniä.