30 PÄIVÄÄ AVOIN OSTO
ILMAINEN TOIMITUS YLI 89€ TILAUKSILLE
Itse vohveliraudalla tehdyt vohvelit ovat täydellinen jälkiruoka, aamiainen, kevyt lounas tai iltapala. Vohvelirauta on erityisesti lasten suosiossa, mutta tietenkin myös monet aikuiset pitävät vohveleista. Herkullisen vohvelin tekoon tarvitaan hyvä vohvelirauta, jollaisen löydät laajasta valikoimastamme. Vohvelirautavalikoimastamme löytyy useita erilaisia malleja ja kokoja. Jotkut vohveliraudat paistavat yhden vohvelin kerrallaan, kun taas toisissa on tuplarauta ja niissä paistuu kaksi vohvelia samaan aikaan, jolloin säästät aikaa tehdessäsi vohveleita. Vohvelit sopivat moneen tilaisuuteen ja niitä voi muokkailla haluamallaan tavalla. Joskus voi kokeilla jopa suolaista vohvelia tai sitten valmistaa vohveleita belgialaiseen tapaan esimerkiksi banaanin ja suklaakastikkeen kera. Belgialainen vohvelirauta onkin yksi suosituimmista tuotteistamme. Vohvelien päälle sopii laittaa niin hedelmiä (miten herkullista on esimerkiksi mansikka-kiivi-banaani-yhdistelmä), erilaisia kastikkeita, kermavaahtoa tai suomalaiseen perinteiseen tapaan hilloa. Myös jäätelö on vohvelille hyvä kaveri varsinkin kesäkuumalla!
Valikoimasta löydät esimerkiksi palkintoja voittaneet Cloerin vohveliraudat, jotka eivät varmasti petä. Myös Bodumin Bistro-vohveliraudat ovat saaneet paljon kiitosta, joten nappaa oma itsellesi ennen kuin ne menevät parempiin suihin!