Ginigraavattu Lohi

12 tammikuu 2016

Ginigraavattu lohi selkeällä ripauksella katajanmarjaa sopii täydellisesti joulupöytään!

Vinkki: Nykyään kaupasta saatava lohi on niin laadukasta, että sitä ei välttämättä tarvitse pakastaa ennen graavaamista. Jos käytät villilohta on kuitenkin suositeltavaa, että lohi on pakkasessa 24 h ennen graavaamista.


Tämän tarvitset:

Noin 800 g lohifilee

2 rkl giniä

2 rkl katajanmarjoja

1 rkl valkopippuria

½ dl suolaa

1 dl sokeria

Tee näin:

  1. Puhdista lohi ja varmista, että kaikki ruodot ovat poissa. Jaa lohi kahteen yhtä isoon palaan.
  2. Sivele Gini lohen päälle.
  3. Murskaa katajanmarjat sekä valkopippuri. Tässä on hyvä käyttää tehosekoitinta tai sauvasekoitinta koska katajanmarjat ovat sitkeitä. Sekoita katajanmarjat ja valkopippuri suolan ja sokerin sekaan.
  4. Peitä kummatkin lohipalat mausteseoksella. Laita palat vastakkain muovipussiin jonka suljet tiiviisti.
  5. Laita kala syvään lautaseen jääkaappiin ja laita toinen pieni lautanen päälle. Laita pienen lautasen päälle paino.
  6. Käännä lohi yhden päivän jälkeen. Kahden päivän jälkeen lohi on valmista.
  7. Ota lohi ulos pussista ja säilytä liemi. Poista mahdolliset suola ja sokerijämät.
  8. Leikkaa lohi ja sivele liemellä. Tarjoile sitruunan kanssa.